Potluck in Trinidad

Sunnuntaina 16.1 oli AFSn järjestämä nyyttikestit yhden AFS vapaaehtosen (?) luona Trinidadissa. Lähdin aamulla melko aikasin mun tukihenkilön Janen kanssa matkaan. Pysähdyttiin kuitenki ihan aluks Safewaylle ostamaan kahvit ja mulle jotain pientä purtavaa. Tän jälkeen oltiin valmiita jatkamaan matkaa, mutta auto oli asiasta täysin eri mieltä eikä käynnistynyt. Noh onneks sitten Janen poika toi sen auton meille ja jatkettiin sillä matkaa. Näin jälkeen päin ajateltuna oli ihan hyvä, että käytiin eka Safeway:ssä, koska ei ois ollu mitenkään kivaa lähes 200 mailin päästä tajuta ettei päästäiskää enää kotiin. Matka Trinidadiin meni niitä näitä jutustellen ja pysähdyttiinkin Bayshore Mall:issa tekemässä pikkuostokset ja syömässä hyvää kiinalaista ruokaa.

On Sunday, January 16th, we had a potluck for our area's AFS exchange students in Trinidad at one of the volunteer's (?) house. I left there pretty early in the morning with my liaison Jane. First we stopped at the Safeway to get something to drink and breakfast for me. After this we were ready to go but our car wasn't and it didn't want to start. Well luckily Jane's son brought another car to us so could continue our trip. Afterwards it was good that we first stopped at the Safeway, because it wouldn't have been fun 200 miles away to realize that we win't get home. Our trip to Trinidad went with chatting to each other and we actually stopped at the Bayshore Mall. There we did some shopping and ate really good (and cheep lol!) chicken teriaky. 

Paikalle saapumisen jälkeen lähdettiin kävelemään rinteen polkua pitkin alas rannalle ja ai että ne maisemat oli kyllä niin hienot! Jäätiin pienelle kukkulalle istuskelemaan ja räpsimään muutamat kuvat. Toi rinteen käveleminen takasin ylös ei ollutkaan sitten mikään mieluisin juttu mutta siitäkin selvittiin. Oli myös niin ihanaa päästä näkemään muita vaihtari kamuja ihan liian pitkän ajan jälkeen! Välillä kyllä harmittaa melko paljon, että asun näin kaukana muista vaihtareista. Olis ihan kiva päästä niitäkin näkemään useemmin. Muutkin vapaaehtoset siellä riemutsi, että oltiin Janen kanssa tultu Willitsistä saakka paikan päälle.

After we had arrived, we walked the downhill to the beach and oh my, that incredible view was so amazing! We just sat there for a while and took some pictures. Walking up the hill wasn't that fun but we still made it. It was also super nice to see other exchange friends after a reallyreallyreally long time! The other volunteers were happy too that Jane could had brought me up there from Willits with her. 

Tän jälkeen kokoonnuttiin tän AFS tyypin taloon, jossa oli siis myös muita ihmisiä. Nää muut ihmiset oli siis tarinan kertojia eli kertovat meille siis muutamat ihan hyvät tarinat. Auringon laskun aikaan syöksyttiin kaikki vaihtarit ulos ottamaan kuvia siitä hienosta näkymästä. Tän jälkeen syötiin hyvää ruokaa. Lähes jokainen oli tuonut jotain purtavaa. Ruokaa oli yllin kyllin ja jokainen löysi itelleen jotakin. Seitsemän aikaan alko laulurinki, jota ennen me vaihtarit alettiin suuntaamaan kotia kohti. Mulla ja Janella oli vielä siis tiedossa kolmen tunnin ajomatka. Loppujen lopuksi matka oli pikkasen pidempi sumun takia.

After it we met at the volunteer's house where were other people too. Those other people were story tellers who told us couple good stories. During the sunset all exchange students just ran out to take pictures of the beautiful view. Pretty soon after this we ate good food (again). Because it was potluck, almost everyone had brought there some really good stuff. Around 7 PM they started a song circle when almost all exchange students left. And me and Jane, we had 3 hours drive ahead. 

Puolväli?!

Joulu ja uusi vuosi tuli vietettyä lähes kuukausi sitten. Koulussa ensimmäinen semester on ohi ja vaihtovuoden puolväli koittanut. Tässä on koittanut pientä puolvälikriisiä, 161 päivää takana, 160 päivää edessä. Tuntuu, että aika vaan lentää siivillään minkä kerkeää eikä edes aio pysähtyä tai ottaa pientä taukoa. Nyt kun päiviä on vähemmän edessä mitä takana, haluisin ehdottomasti muutaman kymmenen lisäpäivän. Ja tähän kohtaan on varmaan hyvä rehellisesti myöntää, että McKinleyvillen saavuttua 160 päivää sitten halusin vaan nukahtaa ja herätä seuraavaks 321 päivän päästä. Nyt haluisin vaan löytää jostain aika koneen ja matkustaa takasin siihen päivään ja elää nää 161 päivää vielä uudestaan. 

Christams and New Year are now behind us. The first semester in school is now over and I'm now half way through my exchange year. I'm feeling kinda shoked about it, 161 days behind, 160 days ahead. It really feels like the time is just flying on its wings and it's not gonna stop or even slow down. Now when there's less days becoming than behind I would really like to get some extra days. And I guess this is the right time to say that when I first arrived to McKinleyville, 160 days ago, I just wanted to fall asleep and wake up when all those 320 days were gone. But now, the only thing I want is to find some timemachine and to travel back to that day and live those 161 days again. 

Mutta ei tää elämä tähän pääty. Vielä on aikaa tehdä niitä unohtumattomia muistoja ja kokea mitä rikkaimpia kokemuksia. Ja niin kun yhteen facebook tilapäivitykseen kirjotinkin; noin 5 kuukautta sitten jätin paikan jota kutsuin kodiksi. Noin viiden kuukauden päästä koittaa taas se aika kun joudun jättämään mun kodin. Ja tällä kertaa ei mitään tietoa millon palaan takaisin. 

But this is not the end of the life. We still have time to make those memoriable memories and experience the richest experiences. And as I once wrote in one facebook post; about five months ago I had to leave the place I called home. Now I'm here and after five months I've to do it again, leave my home. And this time I don't know when I'm coming back. 

This picture was taken just before our last flight from Portland to Eureka.

Jokasesta hetkestä jonka oon tällä puolella maapalloa kokenut oon nauttinut. En kyllä vaihtais päivääkään, vaikka välillä (lukekaa usein) kaikki ei oo mennyt ihan putkeen :D mutta sekin kuuluu asiaan, eikä ketään nyt olettanut, että vaihtovuosi ois vaan ruusuilla tanssimista, ehei. Ja nyt pitää kyllä sanoa, etten tiiä kumpi on pahempi, koti-ikävä (kun sellanen on) vai se, että oon jo puolessa välissä mun matkaa täällä? Sen kyllä tiiän, että voin tulla tänne takasin. 

I have been enjoying every moment I have spent on this side of the earth. I wouldn't change even one day even sometimes (more than alloved) everything hasn't gone as planned :D but that's one part of all this and no one expected this to be like dancing on roses, nope. Now I just don't know which is worse, home sickness (when I have it) or the fact that I'm already half way through this trip. One thing I know for sure is that I can always come back.